Broman Group on toiminut yli 60 vuotta ja tehnyt lahjoituksia lähes yhtä kauan. 1970-luvun alusta lähtien tukea ovat saaneet muun muassa monet pohjoiskarjalaiset tahot, jotka tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Maakunnan hyvinvoinnin tukeminen on ollut yhtiölle aina tärkeää.
Lahjoituksia on saanut myös Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden tiedekunta. Harri Broman on tehnyt paljon yhteistyötä yliopiston kanssa ja saanut Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden kunniatohtorin arvon.
Yhteistyö tuottaa menestystä
Vuodesta 2019 lähtien Broman Group on tukenut lahjoituksin myös Liikesivistysrahaston apurahatoimintaa.
Yhtiö haluaa, että Broman Groupin nimikkorahaston lahjoitusvarat jaetaan apurahoina ensisijaisesti Itä-Suomen yliopistossa tapahtuvaan yrittäjyyttä ja vähittäiskaupan tutkimusta sekä koulutusta edistävään toimintaan.
Vuonna 2025 Broman Group vietti 60-vuotisjuhlia. Yhtiö päätti nostaa juhlavuoden kunniaksi lahjoituspotin miljoonaan euroon. Myös Liikesivistysrahaston apurahatoiminta sai siitä osansa.
Juhlavuonna 2025 Broman Group kasvatti nimikkorahastoaan 150 000 eurolla

”Liikesivistysrahasto on Suomessa ainoita väyliä tukea sellaista tutkimusta ja koulutusta, jota me ja kaikki muutkin suomalaiset vähittäiskaupan toimijat tarvitsemme. Olemme rajusti takamatkalla verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jossa on suuria kansainvälisesti menestyneitä yrityksiä ja jossa kauppakorkeakoulut ja yritykset toimivat aidosti tiiviissä yhteistyössä”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Harri Broman sanoo.

Isosti pääsee korkealle
Broman toivoo, että Broman Groupin antamat lahjoitukset menevät ennen muuta apurahoihin, jotka vahvistavat kansainvälisen vähittäismyynnin huippuosaamista Suomessa.
”Kaupan alan koulutus ja tutkimus tarvitsee Suomessa lisää taloudellisia resursseja, jotta pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa. Meillä pitää olla huippututkimusta ja huippukoulutusta. Vain sillä tavalla voimme saada suomalaisia huippuosaajia yrityksiin ja päästä huipulle kansainvälisillä markkinoilla.”
”Kauppatieteellinen tutkimus ja koulutus ovat suoraan kytköksissä koko maan taloudelliseen hyvinvointiin. Lahjoitukset ovat meille yksi tapa osallistua työhön, joka tähtää siihen, että koko Suomi pärjää ja menestyy”, Broman toteaa.

Teksti: Tiina Makkonen
Kuvat: Jami Ivanoff ja Teemu Kuusimurto (Harri Bromanin henkilökuva)
