Erikoisrahastoista kohdennetaan apurahoja tutkimukseen ja koulutukseen lahjoittajien tavoitteiden mukaisesti.
Erikoisrahastojen historia alkaa vuoden 1938 miljoonalahjoituksesta, jolla tamperelainen tukkukauppias ja kauppaneuvos Fredrik Björkqvist (1859-1935) muisti Liikesivistysrahastoa testamentissaan. Seuraavana vuonna 1939 Outokumpu Oy:n miljoonan markan lahjoituksesta perustettiin Outokummun rahasto.
Nykyisin kaikkiaan 238 erikoisrahastoa jaetaan kolmeen eri rahastotyyppiin: Liikesivistysrahaston nimikkorahastot, määrätarkoitusrahastot ja aluerahastot. Kaikkiin rahastoihin sovelletaan Liikesivistysrahaston hallituksen vahvistamaa rahasto-ohjesääntöä.
Erikoisrahastojen perustamisessa ja toiminnassa keskeisiä ovat Liikesivistysrahaston aluetoimikunnat, jotka toiminnallaan edistävät talousalueen liikesivistystä. Erikoisrahastojen historiaa kuvataan lisää Liikesivistysrahaston 100-vuotishistoriikissa.
Liikesivistysrahaston erikoisrahastot liittyvät Kannatusyhdistyksen perustamisajatukseen toimia lähellä suomalaista liike-elämää ja rakentaa kauppatieteellisen tutkimuksen, opetuksen ja koulutuksen väyliä myös käytännön liike-elämää palvelevaksi. Erikoisrahastoista voidaan perustajalahjoittajan määrittelemin kriteerein myöntää hallituksen päätöksellä apurahoja ja palkintoja kauppatieteisiin yleisesti tai erityisille tutkimus- ja koulutusaloille.
Erikoisrahastojen varat sijoitetaan osana yhdistyksen varoja, ellei tietyn erikoisrahaston vahvistetuissa säännöissä toisin määrätä. Lahjoituksilla hyvitetään asianomaisen erikoisrahaston pääomaa, ellei lahjoituksen yhteydessä nimenomaisesti sovita, että osa lahjoituksesta kirjataan käyttövaroihin.
Erikoisrahastojen yhteenlasketut pääomat tilinpäätöksessä 31.12.2025 olivat 97,3 miljoonaa euroa (2024: 97,9 miljoonaa euroa) ja käyttövarat 7,9 miljoonaa euroa (2024: 7,5 miljoonaa euroa).
Liikesivistysrahaston erikoisrahastot jaetaan kolmeen rahastotyyppiin:
Liikesivistysrahaston nimikkorahastot
- Lahjoittajan nimellä perustettuja rahastoja, joista voidaan myöntää apurahoja ja käyttää varoja Liikesivistysrahaston tarkoituksen (yhdistyksen säännöt 3§, rahasto-ohjesääntö 1-2§) mukaisesti.
Määrätarkoitusrahastot
- Rahastoja, joista apurahoja kohdennetaan lahjoittajan erikseen määräämään tarkoitukseen (rahasto-ohjesääntö 1, 3§).
Aluerahastot
- Liikesivistysrahaston perustamia rahastoja, joiden varoja käytetään ja avustuksia myönnetään kunkin rahaston alueella (rahasto-ohjesääntö 1§).
Vuosittain merkittävä osa apurahoista myönnetään erikoisrahastoista. Erikoisrahastojen käyttö vuoden 2025 apurahatoiminnassa oli yhteensä 2,1 miljoonaa euroa (40,1 %).
