Algol

Yli 130-vuotias espoolainen perheyritys ja monialakonserni, johon kuuluu viisi eri yritystä. Toimintaa on yhdeksässä eri maassa ja työntekijöitä noin 500. Alexander Bargum on konsernin omistaja neljännessä polvessa, häntä edelsi isä Magnus Bargum.

Fund name
Algol Oy:n rahasto
Founded
1994
Capital and expendable funds total yr. 2025
284,999 €

Algol on rahoittanut suomalaista kauppatieteellistä tutkimusta Liikesivistysrahaston kautta jo yli 30 vuoden ajan.

Kun Algolin omistajaporras pohtii vuosittaisia lahjoituskohteita, painavat valinnoissa kohteiden laatu- ja vaikuttavuustekijät. Konserni haluaa antaa tukea laaja-alaisesti niin tieteeseen ja kulttuuriin kuin sosiaalisiin ja humanitaarisiinkin tarkoituksiin. 

Kauppatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen tukemista varten Algol Oy perusti Liikesivistysrahastoon oman nimikkorahastonsa vuonna 1994, kun yhtiö vietti 100-vuotisjuhliaan. Silloinen omistaja Magnus Bargum tunsi Liikesivistysrahaston hallitus- ja stipendivaliokuntatyön kautta organisaation ja sen tavan toimia. Hän tiesi, että rahaston lahjoitukset menevät apurahoihin, joilla voidaan aidosti edistää liikesivistystä ja sitä kautta koko elinkeinoelämää.  

”Algolilla on Liikesivistysrahastossa oma nimikkorahasto, koska haluamme tukea sellaista koulutusta ja tutkimusta, joka auttaa yrityksiä onnistumaan tavoitteissaan”, Alexander ja Magnus Bargum sanovat.

”Nimikkorahastoihin perustuva lahjoitusjärjestelmä on erittäin toimiva. Lahjoittaja voi tehdä myöhemmin uusia lahjoituksia omaan rahastoonsa. Niin mekin olemme toimineet. Rahaston pääomaa on saatu vuosien mittaan kasvatettua”, kauppatieteiden kunniatohtori ja Liikesivistysrahaston kunniajäsen Magnus Bargum kertoo.

Lahjoittaminen on vastuullisuusteko

Lahjoitusten avulla Algol haluaa kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja olla mukana siellä, missä ala kehittyy.  Nykyinen omistaja Alexander Bargum toimii isänsä jalanjäljissä muun muassa stipendivaliokunnassa.

”Oman yhtiömme toiminta on luonteeltaan sellaista, ettei meillä ole tarvetta investoida talon sisällä varsinaiseen tutkimus- ja tuotekehitystyöhön. Senkin takia koemme, että tieteellisen työn tukeminen on hyvin mielekästä. Odotamme apurahojen tuovan tutkimustuloksia, joista on hyötyä koko Suomelle, mikä lopulta tietysti hyödyttää myös meidän omaa yritystämme,” varatuomari Alexander Bargum selventää. 

Algolissa pidetään tärkeänä myös sitä, että työntekijät kokevat työnantajan toimivan vastuullisesti.  

Pienelläkin lahjoituksella on merkitystä

Korkeatasoinen tutkimus ja koulutus on välttämätöntä, jotta Suomi voi menestyä. Lahjakkaat nuoret karkaavat muualle, jos Suomi ei pysty tarjoamaan mahdollisuutta kehittää ja kehittyä. Tähän on uskottu Algolin kaikissa omistajapolvissa. 

”Liikesivistysrahasto on aina painottanut sitä, että se hakee tuloksellista tutkimusta. Lahjoittajien kannalta se on hyvin tärkeä lähtökohta. Olemme Suomessa nytkin mitä suurimmassa määrin Liikesivistysrahaston rahoittaman tutkimuksen tarpeessa”, Bargumit painottavat. 

Magnus Bargum muistuttaa, että pienikin lahjoitus on tärkeä. Lahjoituksen arvo säilyy ja pääomaa on helppo kasvattaa. 

”Parhaan kiitoksen lahjoitustyöstä saamme, kun pääsemme kuulemaan Liikesivistysrahaston tilaisuuksissa nuorten tutkijoiden esityksiä hankkeistaan ja tutkimustuloksistaan. Se on innostavaa. Se antaa uskoa tulevaisuuteen.” 

Teksti ja valokuvat: Tiina Makkonen